Mulla on kaukosäädin, mitäs sulla on?

Opettelin seisomaan paikallani, vaatii kuulemma vielä harjoittelua ja itsehillintää! ;D

Valot

Ahhaa! Mä keksin sen jutun miten kaikki saa hereille leikkimään mun kaa. Makuuhuoneen nurkassa lattialla on sellainen nappi, että kun sitä painaa niin kaikki herää. Painoin sitä tassulla aivan vahingossa yhtenä yönä. Äiti heräsi samantien ja kysyi: "Kuka sytytti valot?". Minähän tietenkin onnellisena katsoin palvovin silmin äitiä sängyn päästä: Ihanaa äiti heräsi! Kiipesin samantien sänkyyn ja annoin suuren pusun: "Äiti tule leikkimään mun kanssa!". Illalla ne tylsimykset taas sammutti kaikki valot ja meni peiton alle nukkumaan. Mä siinä ensin touhotin itsekseni, mutta totesin että pimeässä yksin leikkiminen on niin TYLSÄÄ! Joten menin makuuhuoneeseen ja painoin taas sitä nappia ja valot syttyi. Painoin nappia uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, oli niin kivaa! Sitten äiskä heittäytyi tylsäksi ja veti johdon pois seinästä, blääh! Noi mun ihmiset vaan nukkuu öisin. Tänä aamuna päätin kokeilla uutta tekniikkaa: Kiipesin sänkyyn ja annoin aivan heeervotttoman valtavan pusun äiskän naamalle, heräsi!

Väyh Väyh!

Hiiskatin punainen turkkijumala, aina se on niin fiinisti ja nätisti. Murtautui mun blogiin! Ja mä en ole riiviö! Kostoksi hiippailin makuuhuoneeseen, jossa se diiva nukkui sängyllä. Haukahdin oikein lujaa: Väyh! Kyllähän Siru säikähti! Siru sisko on muutenkin ihan väärässä, ei mussa ole marakattia, mä harjoittelen kiipeilyä koska musta tulee isona vuorikiipeilijä! Tai sitten olen harkinnut myös estejuoksua, yritin eilen hypätä Sirun yli ja melkein onnistuin siinä. Jos Siru seisoo sopivasti sohvan edessä, hyppään aivan kevyesti sen yli sohvalta. Yritetty ja onnistuttu on! Tai sitten voisin alkaa esteratsastajaksi, Sirusta tulis hyvä ratsu....

Äiti meinaa laittaa Sirun kouluun, häh hää! On kuulemma varannut jo paikan keväälle. Kuulin kun ne jutteli iskän kanssa asiasta kahvipöydän ääressä. Ei ne ainakaan mua voi sinne laittaa, en SUOSTU! Lasten kuuluu saada leikkiä ja juosta ja riehua ja hyppiä ja purra tavaroita ja ajaa takaa häntäänsä ja.... Sitä paitsi mä osaan jo vaikka mitä. Viikonloppuna opeteltiin käskyä: Paikka. Se oli NIIN vaikeeta kun mä mieluummin juoksen kuin istun. Opeteltaisko seuraavaksi käsky: Riehu? Mitä?

Vakoilua...

Toi Terra sisko on välillä NIIN höynäytettävä! Ei tarvinnut paljon urkkia, niin jo se kertoi salasanan blogiinsa. Mulla on ollut epäilys sen kirjoituksista ja halusin vaan tarkastaa mitä pikkuneiti tänne on raapustanut... Taidan kyllä nyt hieman oikaista ton pikkusiskon suuren egon aiheuttamia väärinymmärryksiä. Se riiviö tunkee kuononsa joka paikkaan, eilenkin mä vaan pyörittelin päätäni kun äiskä juoksi sen perässä ja yritti pelastaa rintsikkansa. Lisäksi se tyhjäsi äiskän sukkalaatikon TAAS, jospa se äiskä pian oppisi pistämään sen vaatehuoneen oven kiinni. Hetkittäin uskon, että tohon pyörremyrskyyn on lirahtanut marakattia mukaan, nimittäin ei koiran kuulu kiipeillä sohvan selkänojilla. Mä olen myös ajoittain yrittänyt vihjailla, et josko tolla Terralla olis vaikka ADHD, mutta ei ne ole tainneet sitä vielä itte huomata. Onhan se niin herttaista, et riiviö hyppii seinille, hajottaa lelunsa ja pissaa sisälle. Jotenkin luulen että mä en saisi tehdä tuollaista. Jouluna toi riiviö oli sellainen peräänkatsottava, että ainoita rauhallisia hetkiä oli silloin kun neiti nukahti akkuja lataamaan ja tuon neidin patterit kyllä käyvät ydinvoimalla, eivät taatusti ole mitään Pirkka pattereita. Hereillä se sitten härnäsi kissoja, joita maalla kyllä riitti (yhteensä 5 kpl). Kun äiti kielsi kiusaamasta kissaa, niin riiviö vaihtoi seuraavaan. Se laski "entten tentten musta vai oranssi kissa, vai olisko nyt ton valkoisen vuoro", se parka ei vielä tiedä et kissat ei ole koiria ja että niillä on terävät kynnet. Onneksi meidän maalaiskissat on tottuneet koiriin. Myös Nappi (puuvillakoira) sai osansa, tosin se oli Napille oikein, niin paljon se on mua pienenä ollessan ärsyttänyt. Tällä kertaa oli Napin vuoro yrittää selviytyä Terran käsittelystä. Ja näinpäs menevän Terrallakin pupun pöksyyn (eipä siitä vaivautunut kertomaan omassa tekstissään), kun Urho (Bernhardilainen) mun hyvä lapsuuden toveri esiteltiin Terralle. Kerrankin oli Terra paikallaan ja hiljaa. Nyt ollaan sitten kotona ja terranointi jatkuu edelleen. Äiti huokaili, et sais noi rokotukset vihdoin kuntoon niin neidin voisi viedä metsään lenkille. Pari kertaa mun on pitänyt mennä ottamaan vinkulelu siltä pois yöaikaan, tytteli kun ei tajua että yöllä pitäisi nukkua, sen 24 h valorytmi on ajoittain suhteellisen rasittava näinkin varttuneelle leidille kuin mä olen. On se silti rakas, vaikka luulot ja ego onkin melkoisen paljon suuremmat kuin riiviö itse. Mä olen ottanut sen välillä nukkumaan viereeni kun se on ollut vähän rauhallisemmalla tuulella.