maanantai 8. joulukuuta 2008

Hei!



Minä olen Twilight moon kind of kiss, mutta myös Terraksi minua kutsutaan. Tosin äiskä sanoo mua Terranaattoriksi, enkä kyllä voi käsittää minkä vuoksi? Muutin Vantaalle kaksi viikkoa sitten ja uuteen perheeseeni kuuluu: äiskä, iskä ja Siru "sisko". Harrastuksiini kuuluu riehuminen, se on ehdoton number one. Ihanaa kun saa juosta huoneesta toiseen turkki hulmuten. Lisäksi harrastan taisteluhyökkäyksiä äitiä kohti ja kyllä Siru siskoakin pitää välillä härnätä. Tuholainen (mitä sitten tarkoittaakin) en ole, tykkään vaan kukkamullasta, äiskän eteisessä olevasta risupallosta sekä pissapapereiden silppuamisesta ja vessapaperirullasta on vaan kiva vetää kun se paperi vaan jatkuu ja jatkuu... Äiti on opettanut mulle kaikenlaisia juttuja, kuten istumista, maahan menemistä, tassun antamista, luokse tuloa ja hihnassa kulkemista. Osaan jo vaikka mitä, mutta kuulemma toi oppimisen polku on vasta aivan alussa. Kaikkea ne luulee multa vaativansa! Olen saanut myös uusia kavereita. Äiskä on kiikuttanut tänne jos jonkinnäköisiä ja kokoisia otuksia. Nekin ovat kuulemma koiria ja tekevät musta äidin sanojen mukaan sosiaalisen. Pedro (Australian paimenkoira) oli aivan valtava, mutta mä selätin sen ihan kevyesti. Onni ja Eppu (kääpiösnautsereita), olivat aivan "pala kakkua". Strategiani: Menin sängyn alle, josta tein kohdennettuja hyökkäyksiä vastustajan partakarvoihin. Mutta kyllä väsytti illalla toi muiden koirien paimentaminen. Uupumuksen tultua, äiti kantoi mut omaan sänkyyni nukkumaan.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Terra! Oot kyllä tosi söpö!!
Äippäsi työkaveri Hanna laitteli linkin mullekin. Mukavaa joulunodotusta t heli & milo