keskiviikko 4. elokuuta 2010

Mitä muuta tähän voi sanoa :D




Eilen ajettiin taas autolla LIIAN pitkään, onneksi perillä oli odottamassa kivaa agilitykohellusta ;) Mä en ymmärrä miksi äiti jännittää uusia paikkoja noin paljon, se oli taas aivan hysteerinen. Meidän vuoron koittaessa mä päätin sitten tehdä parhaani tiimimme eteen koska äiti ei ollut selvästikkään kartalla. Raskasta toi tiimityöskentely jos joutuu ohjaamaan ja suorittamaan yksin. Päätin osallistua ratasuunnitteluun ja suoritin vapaavalintaisen esteen odotellessa koska äiskällä meni selvästi kaikki energia itsensä hallintaan. Mun oli jopa nykäistävä sitä hihasta että mennään jo. Toisella radalla äiskä oli sitten paremmin messissä ja kertoi tarkkaan mihin mennään, ihmettelen vieläkin kun se sekosi vasta treenin jälkeen ja nosti mut syliin ja rutisti. Aivan pimee täti! Mulla oli hauskaa mutta mä mietin et pitäisköhän mun seurailla tarkemmin mitä toi äiskä oikein kaapista napsii, se oli ihan outo koko loppuillan, virnisteli epäilyttävästi koko ajan ja sanoi mua loisto piskiksi, sehän on itsestäänselvyyvs! (Terran ensimmäinen saavutus: 0-tulos ajalla 33,45s (ihanneaika 37s), toinen sija ja ylpeä äiti)




keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Kevättä rinnassa


Oi tätä kevään riemua! Joka paikassa tuoksuu.... koirankakka. Äiti on jotenkin tosi aamu-uninen nykyään, vaikka herätän sen joka aamu heti kun aurinko nousee. Ei se ole mun vika että auringon kello edistää. Sain Pedron äidiltä taas viikon lelun, ihanan pehmoluun, joka vinkuu. Leikin sen kanssa nyt kotia. Nuolen sitä, nukun sen kanssa ja kannan sitä suussa kaikkialle. Jätin sen vain hetkeksi lattialle, ja äiskä astui sen päälle! Katsoin äitiä murhaavasti kun mun 'vauva' huusi kivusta ja hain sen heti turvaan. Se on hyvä, että me ollaan Sirun kanssa niin suuria, muuten se kävelis meidänkin päälle. Äiskän mielestä mä olen täysin seonnut, mutta en mä voi jättää leikkejä
kesken jonkin sellaisen jutun takia kuin koirakoulu tai vessassakäyminen.


tiistai 12. tammikuuta 2010

Normi elämää!!!!
Velihali Rockyn kanssa
Tässä kuvassa tanssitaan äiskän kaa valssia

Ei mikään Ferrari kun Terrari!



Heippa kaikki ihanat ystävät, olen täällä taas!

Mä olen ollut viime aikoina niin kiireinen Pisness-nainen, että en ole ehtinyt edes päivittää tätä päiväkirjaa! Viimeksi kirjoittaessani todellakin luulin vahingoniloisesti, että rakas mammani oli suunnitellut koulutusta Siru-siskolle. Väärin luulin! Kaikki ohjelma oli suunniteltu mua varten. Mulla on nykyään oikein lukujärjestys ja koulua on neljänä päivänä viikossa, voitteko kuvitella, äiskä luulee selvästi että mä olen joku orja tai jotain!!! Se juttu missä suoritetaan niitä härpäkkeitä, se on ihan lemppari. Äiskä puhuu aina, että se on valssia ja että äiskä ei osaa tanssia mun kaa kun meen niin lujaa. Äiskä on vaan kömpelö kuin elefantti! Mutta mä tyttö vaan juoksen, sillä olenhan Pirkanmaan nopein collie ;). Lauantai aamuisin on sitten se koulu missä pitää vaan istua ja olla hiljaa, boring! Se on yhtä tylsää kuin se että tuijottaa koko päivän ajan kun Siru vetelee hirsiä (sillä tytöllä on kyllä unta piisaa sanon mä). Viimeksi opettaja sano mulle että oon itsepäinen ja luulen tietäväni mitä mun pitää tehdä. Mutta mä tiedän! (Äiskä oli taas mun kaa erimieltä, se kun vaan hännystelee niitä opettajii). Sitten on se yksi oppiaine: syöminen. Syömisessä juostaan metsässä syömässä makkaraa. Tädit odottaa mua metsässä piilossa ja syöttää mua, niin hienoa! Siihen syömiseen liittyy jotenkin sellainen sivuaine kun puutarhaletkunpätkän kanssa juokseminen ja sekin on ihan ok, kun sittenkin syödään...

tiistai 10. helmikuuta 2009

Terran äiskä haluaa muistuttaa koiranpennun hankkijoita muutamasta asiasta, joita kannattaa harjoitella ennen palleroisen kotiutumista (pilke silmäkulmassa tietenkin, aivan kuten Terrallakin).

Kaada kylmää omenamehua matolle ja lattialle. Kävele sitten avojaloin pimeässä.

Pidä jaloissasi sukkia, joihin olet tehnyt reikiä tehosekoittimella.

Mene ulos kaatosateeseen heti herättyäsi. Kävele kuraista tietä ja hoe:"Hyvä poika, pissi ja kaki pian"

Peitä kaikki parhaat vaatteesi koirankarvalla, vaaleat tummalla, tummat vaalealla.

Juokse avojaloin lumisateessa sulkemaan portti.

Kaada lattialle puhtaat silitetyt vaatteet.

Heitä käytettyjä alusvaatteita pitkin lattioita, kun teille tulee vieraita.

Pistele ruokapöydän ja tuolin jalkoihin koloja ruuvimeisselillä.

Tiputa aamulla matolle suklaavanukasta ja yritä puhdistaa se illalla.

Levitä aamulla lähtiessäsi vessapaperirullia ympäri taloa ja siivoa ne illalla kotiin tultuasi.

Ota päällesi lämmin ja pehmoinen peitto, jota on lämmitetty patterin päällä ja kiedo se ympärillesi. Samanlaisen tunteen tulet kokoemaan kun pentu nukkuu sylissäsi.

Mene eläinlääkärin vastaanotolle, tyhjennä lompakkosi ja pyydä lääkäriä ottamaan rahat. Jatka matkaa eläinkauppaan ja sovi, että palkkasi maksetaan suoraan sen tilille.

Pidä itsellesi yökoulua. Herää, kun herätyskello soi klo 3. Aseta 30-kiloinen jauhosäkki päällesi ja yritä nukkua. Sivele kasvojasi wettex-liinalla, jonka olet illalla laittanut pesuvatiin vuoteen viereen. Nouse ylös, kun kello on viisi.

Ala käyttää ulkokenkiä sisälläkin, eirityisesti kura-aikana. Voit myös käydä syksyllä keräämässä puista tippuneita lehtiä ja levittää niitä kotiisi.

Roiskuta vettä ympäriinsä kun tiskaat äläkä pyyhi sitä pois.

Säilytä luuta sohvan takana ja pyydä ystäviäsi tuomaan kotiisi auton alle jääneitä eläimenraatoja yms.

Unohda urheiluauto ja osta pakettiauto.

Unohda hetkelliset mieliteot ja yllätyslähdöt! Mene kotiiin aina suoraan töistä.

Mene kävelylle, vaikka olet kuumeessa ja vaikka sataisi kaatamalla. Pysähdy ja tutki tarkasti jokainen purukumi, likainen paperi ja kuollut kärpänen matkan varrella.

Ennen kuin päätät lopullisesti hankkia koiran, mene kylään koiraperheeseen. Arvostele heidän koirankasvatusmenetelmiään ja kärsivällisyytensä puutetta. Anna heille hyviä neuvoja koiran nukkumistavoista, sisäsiistiksi opettamisesta, ruokatavoista ja käytöksestä.

Nauti, sillä tämä on viimeinen kerta elämässäsi kun tunnet itsesi täydelliseksi.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Lenkin jälkeen...

Koska ulkoilulenkki oli niin mukava, päätin jatkaa riemua vielä lenkin jälkeenkin. Siru oli vaan pahasti edessä....


perjantai 23. tammikuuta 2009

Mulla on kaukosäädin, mitäs sulla on?